Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
/ Marko Hietala Madetojan saliin su 23.4.
-

Marko Hietala Madetojan saliin su 23.4.

0 kommenttia

Legendaarinen Marko Hietala lähtee huhtikuussa Mustan Sydämen Kevätkiertueelle

Maamme tunnetuimpiin laulaja-basisteihin lukeutuva, Nightwishin ja Tarot-yhtyeen riveistä, sekä Raskasta joulua -kokoonpanosta tuttu Marko Hietala on viettänyt hengähdystaukoa musiikkimaailman kuvioista,
mutta vastaa nyt yleisön odotuksiin ja lähtee Mustan Sydämen Kevätkiertueelle.

Rokkarille rokkaavasta maailmasta on luonnollista ja oikein palata lavoille.
Tulen siis tekemään Suomessa omalla joukkiolla Mustan Sydämen Kevätkiertueen huhtikuussa 2023.
Tulemme jakamaan korvakarkkejamme progen, rockin ja metallin rakastajille useammassakin paikassa. 
"Olisi hienoa nähdä, ja arvaan, että teille olisi hienoa olla paikalla”, kuvailee Marko fiiliksiään.

Kevään kiertueella kuullaan materiaalia Hietalan 2019 julkaistulta ensimmäiseltä sooloalbumilta Mustan sydämen rovio, 
sekä muutama tarkoin valittu lainakappale. Mustan sydämen rovio julkaistiin myös englanninkielisenä versiona
nimellä Pyre of The Black Heart ja se sai kansainvälisessä rock-lehdistössä innostuneen vastaanoton; 
Markon monipuolista äänenkäyttöä ja klassikoista ammentavaa, mutta silti omintakeista uutta musiikkia on kehuttu laajalti.

Kiertuekokoonpano:

Marko Hietala (laulu, basso)
Tuomas Wäinölä (kitara) 
Vili Ollila (koskettimet)
Anssi Nykänen (rummut)

Marko Hietala – Mustan Sydämen Kevätkiertue 2023

la 15.4. Hyvinkää, Hyvinkääsali 
su 16.4. Imatra, Kulttuuritalo Virta 
ti 18.4. Tampere, Tampere-talo, Pieni sali 
ke 19.4. Hämeenlinna, Suistoklubi 
pe 21.4. Mikkeli, Mikaeli 
la 22.4. Kuopio, Circus 
su 23.4. Oulu, Madetojan sali
ke 26.4. Klaukkala, Monikkosali 
to 27.4. Espoo, Sellosali 
pe 28.4. Joensuu, Carelia-sali 
la 29.4. Nivala, Tuiskula 

Konsertit alkavat klo 19:00. Kesto 90 min, ei väliaikaa.
Ei ikärajaa.
(Rock-klubeissa ikäraja, eri klo-ajat / liput)

Konserttiliput:
Hinnat alkaen 29,50 €
Madetojan salin konserttiliput myy lippu.fi


Kommentit

Tarkista kenttä!

Ei kommentteja

Mainospaikkoja

Ohita karuselli
Edellinen
Seuraava
-