Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
/ Juha Tapio Elävien Maassa Konserttisalikiertue 2023
-

Juha Tapio Elävien Maassa Konserttisalikiertue 2023

0 kommenttia

Madetojan salissa perjantaina 3.3.2023 klo 19.00

Liput myyntiin ma 5.12.22 klo 9.00

Liput: 39,90 € sis palvelupalkkion, konsertin kesto: n 2 t 30 min, sis väliajan

Sekä artistin itsensä, että fanien hartaasti odottama ja toivoma konserttisalikiertue on nyt täällä! Ensi kevään kiertueella Juhan ja hänen jo käsitteeksi muodostuneen livebändinsä kiertäessä elävien maata yleisö pääsee kokemaan paitsi suurimmat hitit myös rakastetuimmat laulut koko uran varrelta.
Elävien maassa-kiertue on myös uuden albumin levynjulkaisukonsertteja, joten kiertueella alla ilmestyvän uuden albumin voimakkaat, ennen kuulemattomat biisit ja tarinat kuullaan ensi kertaa näissä saleissa. Monelle kuulijalle juuri konserttisaleista on muodostunut se rakkain tapa kokea Juha Tapion keikat: pitkät, kiireettömät illat joihin mahtuu paitsi isoa ääntä suvantoineen, myös isoja kertomuksia, tunteita ja oivalluksia.
Uusien ja vanhojen tuttujen laulujen kautta eletään koko elämän kirjo kipuineen ja iloineen, kaikki yhdessä täällä Elävien maassa.
Iloitaan ja liikututaan, Ja varmasti jorataankin. Sääennuste lupaa hurmosta Elävien maahan!


Kommentit

Tarkista kenttä!

Ei kommentteja

Mainospaikkoja

Ohita karuselli
Edellinen
Seuraava
-