Siirry pääsisältöön (Paina Enter)
/ Waltteri Torikan Amore-kiertue siirtyy loppuvuoteen 2022
-

Waltteri Torikan Amore-kiertue siirtyy loppuvuoteen 2022

0 kommenttia

Waltteri Torikan keväälle 2022 suunniteltu konserttisalikiertue Amore siirtyy loka-marraskuulle koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden takia.

Oulussa konsertti pidetään la 22.10.22 klo 19 alkaen. Konsertin kesto on noin 2h sisältäen väliajan.

Konserttipaikat säilyvät ennallaan, uutena paikkana mukaan on saatu Kuopion Musiikkikeskus. Konsertteihin jo ostetut liput käyvät sellaisenaan syksyn uusille konserttipäiville.

Konserttien ohjelmisto ammentaa tunnetuista sävelistä meiltä ja maailmalta. Luvassa on viihdeklassikoita, italialaisia ja espanjalaisia sävelmiä, elokuvamusiikin helmiä ja kauneimpia rakkauslauluja.

Amore-konserteissa karismaattista baritonia säestää suomalaisista huippumuusikoista koostuva l'Orchestra della speranza -kokoonpano, jota luotsaa Torikan pitkäaikainen yhteistyökumppani, pianisti ja kapellimestari Marko Hilpo.

Waltteri Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova ooppera- ja konserttilaulaja. Platinaa ja kultaa myyneitä albumeita sekä listaykkösiä julkaissut Torikka on esiintyjänä kotonaan yhtä lailla suurilla areenoilla kuin intiimeissä konserttisaleissa. Syksyllä 2021 Torikka tanssi itsensä Tanssii tähtien -kanssa ohjelman finaaliin ja yllätti Masked Singer -kilpailun toiselle sijalle nousseena Bilepandana. Loppuvuoden 2021 Waltteri Torikka konsertoi kirkoissa Natale – Oi jouluyö -kiertueen merkeissä.

Liput alk. 38,50€ 

www.warnermusiclive.fi/waltteritorikka

 

 

 


Kommentit

Tarkista kenttä!

Ei kommentteja

Mainospaikkoja

Ohita karuselli
Edellinen
Seuraava
-