Kalenteri  –––––   joulukuu 2019

matiketopelasu

25.12.

26.12.

27.12.

28.12.

29.12.

30.12.

1.12.

2.12.

3.12.

4.12.

5.12.

6.12.

7.12.

8.12.

9.12.

10.12.

11.12.

12.12.

13.12.

14.12.

15.12.

16.12.

17.12.

18.12.

19.12.

20.12.

21.12.

22.12.

23.12.

24.12.

25.12.

26.12.

27.12.

28.12.

29.12.

30.12.

31.12.

1.12.

2.12.

3.12.

4.12.

5.12.

Hae sivustolta

Suvi Teräsniska - Ihmisen poika - LOPPUUNVARATTU

Enää muutama paikka jäljellä!

SUVI TERÄSNISKA TOIVOTULLE IHMISEN POIKA -KIERTUEELLE

Suvi Teräsniska lähtee ensi vuoden alussa toivotulle Ihmisen poika -kiertueelle. Hän julkaisi elokuun alussa oman versionsa Yö-yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika. Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas.

-Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita. Siksi päätin myös surutyönä itselleni tehdä kiertueen, jolla esitän minulle rakkaita Yön lauluja. Saan samalla itsekin purkaa ikävääni laulamalla ja kertomalla omia tarinoitani Yö-yhtyeen musiikista ja sen merkityksestä elämääni. Kiertueella haluan kunnioittaa itselleni rakkaita ihmisiä Yö-yhtyeen taipaleen varrelta. Matkan varrelle on mahtunut myös paljon hyviä ja iloisia asioita, joten toivon että konserteissa ei pelkästään vellota surussa vaan voidaan myös nauraa, Suvi sanoo.

Suvi Teräsniska - Ihmisen poika

La 15.2. Pori, Promenadisali

La 22.2. Kouvola, Kuusankoskitalo

Su 23.2. Järvenpää, Järvenpää-talo

Pe 28.2. Kuhmo, Kuhmotalo

La 29.2. Joensuu, Carelia-sali

Pe 6.3. Mikkeli, Mikaeli

La 7.3. Lahti, Sibeliustalo

Pe 13.3. Turku, Logomo

La 14.3. Espoo, Tapiolasali

Pe 20.3. Hämeenlinna, Verkatehdas

La 21.3. Jyväskylä, Paviljonki

To 26.3. Kokkola, Snellman-sali

Pe 27.3. Oulu, Madetojan sali

La 28.3. Kuopio, Musiikkikeskus

Su 29.3. Kuusamo, Kuusamotalo

Pe 3.4. Helsinki, Kulttuuritalo

La 4.4. Tampere, Tampere-talo

Konsertit klo 19.00.

Konserttien lipunmyynti alkaa to 19.9. klo 9.

Liput alkaen 37,50€. Katso paikkakuntakohtaiset lipunmyyntitiedot osoitteesta www.warnermusiclive.fi

Suvi haluaa olla mukana auttamassa vähävaraisia lapsia ja lapsiperheitä, joten siksi osa lipputuotoista menee Hope ry:n toiminnan ja erityisesti pienten lasten tukemiseen.

Suvi Teräsniska julkaisi levyllisen Yön kappaleita vuonna 2013, kun tribuuttialbumi Hän tanssi kanssa enkeleiden ilmestyi. Kunnianosoituksena Olli Lindholmille Suvi julkaisee myöhemmin tänä vuonna jatko-osan rakastetulle tribuuttialbumille.

-Minulle on kunnia-asia päästä taltioimaan Yön lauluja, jotka ovat muodostuneet itsellenikin rakkaiksia näiden vuosien aikana, Suvi sanoo.

Koskettavana tulkitsijana tunnetun Suvi Teräsniskan kaikki albumit ovat myyneet vähintään platinaa ja yhteensä hänen levyjään on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta.

www.facebook.com/suviterasniska/

www.instagram.com/suviterasniskaofficial